Ei tuhkaa ilman tulta, G-Team varmisti runkosarjan kolmossijan
Kevätaurinko paistoi läpi tuhkapilven ja perinteisten, lauantaisten savukalamarkkinoiden loimulohi-savuverhon luoden keväisen tunnelman iltapäivän viimeiseen 35-C runkosarjan otteluun. Vastassa Karjut jolle peli oli pakkopullaa, asema sarjataulukossa oli houkutellut vain 8 Karjua Kirkkonummelle isännöimään ottelua G-miehiä vastaan joilla vielä oli paukkuja pelissä. Neljäs vai kolmas eli tulos tai melko varmasti ulos oli päivän teesi.

G-Teamin rivit olivat seitinohuet sillä ennakkoilmoitettuja pelaajia oli vain 5 + mv. Rivejä on kevään mittaan harventaneet erinäiset haaverit ja sairastelut. G-Teamin sairaskertomus on surullista luettavaa: solisluut halki ja poikki, kyynäpäät tuusan nuuskana, tyrät, nivuset ja killuttimet leikkauskunnossa, keuhkokuumetta, selät ja nilkat ja kädet p…lun päreinä. Nähtäväksi jää saadaanko miehistö jalkeille kuun lopulla koittaviin play-offeihin.

Vielä ei kuitenkaan ollut aihetta sirotella tuhkaa hiuksiin sillä onneksi paikalle saapui kyynärpäävaivastaan hitaasti mutta epävarmasti toipuva #88 Hoffström joka otti managerin/valmentajan tehtävät haltuunsa.
Myös helmikuussa siipeensä saanut #10 ”Kycklingen” Forsén tuli paikalle valmennushommiin. Forsén on käynyt parissa treenissä kurvailemassa kanariankeltaisessa ”respect”-paidassa.

”Se men inte röra”-Forsén päätti kuitenkin riskeerata oman terveytensä sekä kohta alkavan purjehduskauden joukkueen puolesta joten hän puki otteluun, silminnähden innostuneena. Näin ollen oli luvassa edes pientä hengähdystaukoa kenttäpelaajille (lue: hyökkääjille).
MV Kauppinen oli taas torjuntavuorossa MV Tolvasen ollessa loukkaantuneena.
Molemmat joukkueet lähtivät liikkelle niin hitaalla tempolla että tuntui että ainakin G-Dieselissä oli tuhkaa koneistossa. Karjut aloittikin vahvemmin ja siirtyi nopeasti 1-0 johtoon. Hetkeä myöhemmin sentterinä pelannut oikea laituri #81 Donner latasi yksilösuorituksella lukemat tasoihin. Sitten Karjut menivät jo 3-1 johtoon ennen kuin G-Dieseli otti kierroksia ja puhalsi karstat kaasarista: 3-2 kavennuksen iski vasemmalla pelaava oikea laituri #91, syötön antoi olkapäävammastaan toipunut #44 Ruuskanen.
Hetkeä myöhemmin oikealla pelaava oikea laituri #33 Wikström pääsi tälläämään läheltä ylös #81 Donnerin reboundista. Tuntui ettei kumpikaan joukkue pystynyt tekemään tuhkapesäeroa sillä pallo lyötiin vuorotahtiin maaliin. 4-4 tasoituksen latoi #81 Donner, syöttäjänä #44 Ruuskanen. Ruuskanen tarjoili vielä kolmannen kerran, tällä kertaa syöttö 4-5 johtomaaliin jonka teki #91 Hämäläinen.
Karjut tasoitti vielä 5-5 ja näytti jo siltä että pisteet tasataan. Yhdellä vaihtomiehellä hyökkääjät saivat hieman huilia, pakit #66 Karlsson ja #44 Ruuskanen uurastivat läpi ottelun ilman vaihtoja. Hyökkääjät saivat edes pieniä hengähdys-/ juomataukoja vaikka ne tulivat niin tuhkatiheään ettei niistä ollut kuin henkistä hyötyä.

Ottelu sai varsinaisen Tuhkimotarina-päätöksen kun siipensä helmikuussa polttanut #10 Forsén nousi kuin Feeniks-lintu tuhkasta ja ratkaisi ottelun vaivaiset 20 sekuntia ennen ET Heinosen vapauttavaa pilli-summeria. Forsén tanssi itsekseen tiputanssia Karjujen pistesaaliin karistessa kuin tuhka tuuleen.

G-Teamin kannalta rikkonainen ja epätasainen kausi sai siis ainakin 35-runkosarjassa hyvän päätöksen. Ei ole syytä pukeutua tuhkaan eikä säkkiin sillä viime viikon voitto sarjajohtajasta (Hood-Team säästeli vissiin tulivoimaa finaalisarjaan) sekä päivän taisteluvoitto Karjuista antaa kuitenkin pientä uskoa kevään tärkeisiin peleihin.
Ottelun jälkeen kopissa oli väsyneitä mutta onnellisia G-miehiä, heistä onnellisin #10 jonka toipuminen leikkauksesta on edennyt odotettua nopeammin.
Pakit #44 ja #66 taistelivat kuin viimeistä päivää, erittäin hyvää peruspakittelua #66 Karlssonilta joka viileän rauhalliseti hoiti tonttinsa. Hyökkäysinnokkaampi pakkipari #44 Ruuskanen keräsi kolme syöttöä ja kaksi G-Tähteä. Oikea laita #81, #91 ja #33 tehtailivat viisi maalia kuudesta, harmi etteivät pääse useammin yhtä aikaa kentälle. Puolustuksen viimeisenä lukkona toimi mahtavan perussetin esittänyt MV Kauppinen (kolme tähteä) ja viimeisenä kuorrutuksena kakun päälle oli siis #10 voittomaali (yksi G-tähti) . #81 Donner sai palkinnon kovasta yrityksestä ja hyvistä onnistumisista pukea kultakypärän päähänsä ottelun jälkeen.
ET Heinonen sai tuomittavakseen siistin ottelun, molemmat joukkueet keskittyivät pelaamiseen.
Ottelutapahtumat:
1-1 Donner ( - )
3-2 Hämäläinen (Ruuskanen)
3-3 Wikström (Donner)
4-4 Donner (Ruuskanen)
4-5 Hämäläinen (Ruuskanen)
5-6 Forsén (Hämäläinen)
3 Tähteä MV #70 Kauppinen
2 Tähteä #44 Ruuskanen
1 Tähti # 10 Forsén
Goldhelmet: #81 Donner
Seuraa pieni tauko otteluissa joiden aikana joukkueen lääkäriarmeija yrittää parsia kasaan mahdollisimman monta G-miestä ensimmäiseen playoff –otteluun 25.4 klo 18:30 Ogelissa.
Vastassa aina yhtä paha JalPa.
Tervetuloa kannustamaan hallitsevia Mestareita !
G-Toimitus