
Tiukkaa vääntöä Kirkkonummella, mikä klisee, mutta mitä kentällä sitten väännettiinkään jääköön kirjoittamatta, lopulta G-aulikot puhuivat omaa kieltään. G-Teamistä positiivisimman vaikutelman antoi uusi Gtulokas, joka jo otti kiinnityksen kauden rookii pyttyyn, #92 HÅLLfast sekä pakistossa hyvin luutinut #55 Irwinleuka Hammarlund. Kankeasti alkoi peli ja Pulmuset ajoivat hanakasti G-maalille jossa #00 Tolvanen pyöri tuulimyllyn lailla torjumassa mustien lintujen toistuvia vetoja.

Vastakkaisessa päässä ei tosin veräjänvartija päässyt paljoa helpommin, mutta veti 20 ensimmäistä minuuttia koko ajan pidemmän korrren kun taas G-kolleega jouti jo alussa antautumaan. Tasoitukseen 1-1 nousi kuitenkin pakin paikkaansa vaarallisesti mutta tuloksellisesti jättänyt #63 Häkkinen joka siirsi pallon pömpeliin #92 rookie Hållfastin nappisyötöstä.
Johtoon G-voimat pyristelivät nopealla vastaiskulla jossa #10 Forsénin syöttö maalille kimposi yllättävästi #66 Karlssonin luistimesta suoraan #81 Donnerin lapaan ja siitä maaliin.
Toiseen erään ei G-peli paljon parantunut, mutta vain yhden vaihtomiehen varassa pelannut lintuparvi ei kyennyt hidastamaan pelin kulkua tarpeeksi estääkseen jatkuvat G-vyöryt. #92 Hållfast tarjoili 1-3 maalille taas kerran nappisyötön, nyt #99 C Erikssonille . 4-1 oli #Forsénin käsialaa #91 Hämäläisen avustuksella.

Tässä vaiheessa #55 Hammarberglund veti nimensä pituisen korkean läpisyötön #99 Erikssonille mutta syöttö katkaistiin liian korkealla mailalla ja seurauksena lintu lensi häkkiin kahdeksi minuutiksi. Toisinaan G-ylivoima on mallikasta mutta nyt se oli tuhoisaa, ja vastustaja kävi päälle kuin haaskalintuparvi ja iski helposti kavennuksen. Onneksi #99 C Eriksson kuittasi heti perään #92 Hållfastin hienosta syötöstä.
Vaan ei parantunut G-peli siitäkään ja #00 Tolvanen joutui poimimaan sinistä guanoa maalistaan vielä kertaalleen. Loppusinetit kuittasi muppettivaljakko #10 Forsén ja #91 Hämäläinen vuorotellen ratkaisijoina 3-6 ja viime sekunnin 3-7 maalissa.

Perus-G-suoritus kuitenkin, parempaa on nähty mutta myös huonompaa. Koettiin myös loistava tuomarisuoritus parivaljakolta Ramstedt-Säteri, koko joukkue totesi että vaikka peli oli nihkeetä oli ilo pelata hyvän tuomarilinjan ansiosta. Kahden tuomarin systeemi toimi hyvin ainakin tällä kertaa.

Mukana sähläämässä
----------------------------
Forsén , Hämäläinen , Eriksson , Hållfast , Donner , Karlsson
Hammarlund , Häkkinen , Lundqvist
Tolvanen
Maalit
---------
1-1 63-92
1-2 81-10
1-3 99-92
1-4 10-91
2-5 99-92 yv
3-6 10-91
3-7 91-10
Tähteet
----------
*** Tolvanen joka piti Gvoimia yllä suurimman osan ottelusta

** Forsén jonka haulikko tiputti lintuja jäälle 2+2 tehoin

* rookie Hållfast joka kolmella nappisyötöllä ei todistanut yhtään mitään mutta pohjusti hyvin G-maaleja siinä missä niitä tarvittiin. Jatkossa odotetaan kaverilta enemmän.

Goldhelmet - soolouransa lopettanut ja ryhmään liittynyt Irwin Hammarlund joka rauhoitti ja rakensi maltilla.
